Etätyö ja sen haasteet

Oletko itse päässyt tai joutunut etätöihin, kuinka se on sinulla onnistunut? Teknisesti monet toimistotöistä ja netin asiakaspalvelusta voidaan tehdä yrityksen toimiston sijasta työntekijän kotoa käsin ja mennyt vuosi onkin näkynyt huimana muutoksena isojen kansainvälisten toimijoiden toimintatavoissa.

Etätyöstä kohistiin jo ennen vuotta 2020, mutta monien yritysten johtamisjärjestelmät eivät olleet siihen vielä valmiita. Nyt kun vuosi 2020 on takana ja esimerkiksi Harward Business Review julkaisi tammikuussa 2021 tutkimuksen, jonka mukaan etätyö tuo huomattavia etuja yrityksille ja työntekijöille, monet isotkin firmat alkoivat muuttaa käytäntöjä, mutta se itse työntekijä unohtui monelta. Mitä etätöihin jääminen tarkoittaa monelle työntekijälle, jotka ovat tehneet pitkää päivää ja sen päälle vielä työmatka? Miten tällainen työntekijä osaa olla uuden lisääntyneen vapaa-ajan kanssa? Entä yksinäisyys?

Etätyön haasteet

Teoriassa etätyö siis tuottaa paremmin kuin se, että työntekijä liikkuisi joka päivä työpaikan ja kodin väliä. Mutta mistä sitten johtuu, että monet etätöihin jääneet kärsivät masennuksesta, johon esimerkiksi kannabisöljy voi tuoda luonnollisen avun, tai uniongelmista, joihin se myös auttaa. Siinä missä monilla etätyö on helppoa, vastavuoroisesti on työntekijöitä, jotka kaipaavat työpaikan hierarkiaa ja sosiaalisia kontakteja- jotka kaikki katkesivat koronan tuoman etätyön kautta.

Etätyö on monelle myös oman paikan löytämistä kotioloissa. Ei työnantajat luo läheskään jokaiselle työpistettä kotiin, saatikka anna hirveästi apuvälineitä sellaisen luomiseen. Osa vastaavasti sitten toimittaa täyden setin sovittuun paikkaan, mutta kaikilla työntekijöillä ei edes omassa kodissaan ole tilaa varsinaiselle työpisteelle, joten töitä tehdään sohvalla, sängyllä ja keittiön pöydällä. Vaikka työt kenties tulevat näinkin tehtyä, ei se ole kovin hyväksi työntekijän keholle, eikä sitä kautta myöskään pääkopalle.

Etätyön plussat

Mutta entä sitten, ne etätyön pluspuolet, niitä kun kuitenkin on sittenkin enemmän kuin miinuspuolia. Esimerkiksi työn jaksottaminen. Työntekijä voi käyttää aikansa huomattavasti optimaalisemmin työntekoon, kunhan muistaa ja osaa pitää taukoja välillä. Puolen tunnin happihyppely ulkona antaa lepohetken sekä silmille että aivoille ja työn tuottavuus on aivan eri luokkaa kuin toimisto-olosuhteissa.

Yli miljoona suomalaista siirtyi vuosi sitten etätöihin valtioneuvoston suosituksesta. Suurimmalla osalla se on mennyt hyvin, ja etätyön on koettu olevan tuotteliasta – näin ainakin kun Yle kyseli maaliskuussa 2021 suomalaisilta.

Kotona töitä tehdessä pitää kuitenkin asettaa itselle selvät rajat ja pyrkiä luomaan rauhallinen työpiste, joka on myös mahdollisimman ergonominen. Työantajista parhaat osaavat opastaa oman etätyön järjestämistä ja onkin toivottavaa, että useammat työntekijät oikeasti paneutuisivat myös etätyöläisten hyvinvointiin.

Jos työnantaja on epätietoinen eri mahdollisuuksista, netistä löytyy oppaita etätyön järjestämisestä sekä siitä, mitä kaikkea kannattaa tehdä, jotta työntekijän olot olisivat mahdollisimman hyvät. Kannattaa muistaa, että esimerkiksi tupakoitsija maksaa työnantajalle vuodessa noin 2500 euroa enemmän kuin tupakoimaton työntekijä, ja samoin on tilanne monissa huonon ergonomian aiheuttamisessa kehon ongelmissa, kuten selkäkivuissa. Siksi työnantajan on hyvä huolehtia kunnollinen ja toimiva etätyöpiste työntekijälle.

Lisääntyvä vapaa-aika tuo tullessaan paljon lisää mahdollisuuksia työntekijälle. Uudella vapaa-ajalla voi vaikka opetella uuden harrastuksen tai syventää omia oppejaan erilaisten verkkokurssien avulla, joita on saatavilla lukemattomilta aloilta aivan maksutta. Miksei käyttäisi sitä ennen työmatkoihin mennyttä aikaa uuden opettelulle? Toisaalta sen ajan voi viettää, vaikka ulkona kävelyyn tai muuhun harrastamiseen.

Miten siis oma mahdollinen etätyöjakso on kulunut? Vai kuulutko niihin suomalaisiin työntekijöihin, jotka olisivat halunneet mennä etätöihin, ja joille se olisi ollut mahdollista, mutta työnantaja ei ole siihen suostunut? Niin maailma on erilainen ja työnantajat eivät kaikki ymmärrä etätyön mahdollisuuksia, valitettavasti on yrityksiä, joiden omistajat tai ryhmän vetäjät eivät luota työntekijöihin. Miksi näin? Onko kyse yrityksen omasta kulttuurista vai johtajien huonosta koulutuksesta? Onko sinulla omia kokemuksia, joita haluat anonyymisti kertoa?